Kuvituskuva Unplashistä.

No niin… otetaanpa pieni katsaus turisteihin tässä kohtaa…

Turistit ovat pääosin aivan ihania. Oikeasti. He tulevat hyvällä mielellä, ihmettelevät lunta kuin se olisi henkilökohtaisesti heidän kunniakseen tilattu, ottavat 800 kuvaa samasta porosta ja ovat liikuttavan onnellisia siitä, että hotellin hanasta tulee vettä, vaikka ulkona on sellainen pakkanen, että nenäkarvatkin tekevät työtaistelutoimia.

Sitten on ne hetket, jolloin joutuu katsomaan ihmiskuntaa syvälle silmiin ja kysymään: millä perkeleen logiikalla?

Kyse on omien eväiden syömisestä. Ei siis kyse ole siitä, että lapselle annetaan oma välipala, allerginen syö turvallista ruokaa tai joku nappaa junassa omalla paikallaan voileivän. Ei. Kyse on siitä, että tullaan täyteen ravintolaan, istutaan pöytään, avataan oma eväsrasia ja levitetään pöydälle kuin olisi saavuttu työpaikan taukohuoneeseen syömään eilistä nakkikeittoa.

Ravintolaan omilla eväillä

Tämä ilmiö ei ole enää yhden turistin eksyminen väärään rakennukseen. Sitä on näkynyt jo pari vuotta, mutta ilmeisesti omien eväiden levittäminen ravintoloihin on kasvanut niin suureksi kansanliikkeeksi, että ravintoloiden oviin, terassien seiniin ja aitoihin pitää ripustaa kylttejä: OMIEN EVÄIDEN SYÖMINEN KIELLETTY. Ja 6 eri kielellä.

Mietitäänpä nyt sitä hetki.

Aikuiselle ihmiselle pitää erikseen kertoa, ettei ravintolaan mennä avaamaan omaa tonnikalapastaa, termospullokeittoa tai kotona pakattua makaronilaatikkoa. Ravintola ei ole julkinen lämmin tila, jossa pöydät, tuolit, valaistus, wc, lämmitys, henkilökunta ja mahdollisesti vielä näkymä tunturiin ovat kaikkien yhteisesti kustantama ilmaispalvelu oman eväsrasian ympärille.

Sillä ravintolalla on ehkä aivan pieniä kustannuksia. Vuokra, sähkö, henkilökunta, ruoka, astiat, keittiö, siivous, jätehuolto ja se sellainen vähäpätöinen asia kuin yrityksen toiminnan rahoittaminen. Mutta turisti saapuu paikalle oman muovipussinsa kanssa ja ajattelee: “Kas, pöytä. Tässäpä hyvä paikka syödä omat grillimakkarat.”

Sitten ihmettellään, että henkilökunta on naama nurinperin eikä aina jaksa näissä tilanteissa enää olla ystävällinen ja kohtelias, kun näitä tapahtuu enemmän kuin uhmaikäisellä lapsella kiukkukohtauksia. Ja osa muista asiakkaistakin saattaa jopa alkaa vittuilemaan.

Kuvituskuva Unplashistä.

Ravintolavaunua pidetään retkikeittiönä

Ja sitten VR:n ravintolavaunu. Tämä on ilmeisesti asia, johon maalaisjärki ei enää yllä ilman kirjallista ohjetta, nuolia, symboleita ja mahdollisesti selkokielistä opastusvideota.

Ravintolavaunukin on ravintola. Se ei ole junan virallinen piknik-alue, oma eväsvarasto eikä liikkuva termiosruokafestivaali. Jos haluat syödä omat matkaevääsi, istu omalla paikallasi. Siellä saa aivan rauhassa nautiskella leivät, välipalapatukat ja sen varmuuden vuoksi mukaan pakatun kolmen päivän muonituksen.

VR myös kertoo asian selkeästi: muualta ostetut eväät nautitaan omalla istumapaikalla, ja ravintolavaunusta voi tilata annoksia omalle paikalle. Siis ihan aidosti yksinkertainen järjestely. Oma eväs omalle paikalle. Ravintolavaunun ruoka ravintolavaunuun.

Mutta ei. Ravintolavaunuun pitää päästä, koska siellä on pöytiä, vähän tilaa ja ehkä näkymä järvelle. Sitten pöytään nostetaan reppu, kolme muovirasiaa, termospullo, banaanikasa ja perheen yhteinen ketsuppipullo. Ja kun henkilökunta katsoo tilannetta sillä ilmeellä, jolla ihminen katsoo olohuoneeseensa eksynyttä hirveä, ollaan loukkaantuneita.

Ravintolavaunun tarkoitus ei ole tarjota ilmaista pöytäpalvelua ihmisille, jotka ovat tuoneet koko lähikaupan mukanaan.

Risteilyalus ei ole kelluva piknik-puisto

Laivoilla tämä tuntuu olevan vielä suurempi mysteeri. Risteilylle pääsee usein hyvin edullisesti. Välillä niin edullisesti, että hinta lähentelee kahvin ja pullan yhteissummaa. Tässä kohtaa voisi ehkä syntyä pieni epäilys: mistä laivayhtiö aikoo saada rahansa?

Ei, se ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tarkoitus on kuljettaa ihmiset merelle ihailemaan horisonttia ja syömään omat lihapullansa buffetin vieressä. Laivayhtiöt tekevät rahaa ravintoloilla, baareilla, tax free -myynnillä ja muilla palveluilla. Se on koko liiketoimintamalli, eikä mikään kapteenin henkilökohtainen kiusaus matkustajille.

Siksi laivoilla omia ruokia rajoitetaan. Tallinkin mukaan ravintoloissa ei saa syödä omia ruokia, paitsi esimerkiksi erityisruokavalioiden tai lastenruokien kohdalla. Finnlines kieltää maista tuotujen ruokien ja juomien nauttimisen laivalla vauvanruokia lukuun ottamatta. Viking Linen ehdoissa taas todetaan, ettei esimerkiksi voileipiä, ruokalaatikoita tai pikaruokaa saa tuoda laivalle tai nauttia siellä ilman lupaa.

Ja silti osa matkustajista käyttäytyy kuin joku olisi vienyt heiltä YK:n ihmisoikeusjulistukseen kirjatun oikeuden syödä omat nakkisämpylät hytin kokolattiamatolla.

Ei se ole ahneutta. Se on liiketoimintaa, hygieniaa, turvallisuutta ja sitä, että laiva ei muutu kelluvaksi perhepiknikiksi, jossa jokainen tuo mukanaan ruoan, juomat ja ehkä vielä pienen retkigrillin.

Kuvituskuv Unpalshistä.

Jäljelle jää tunkiota muistuttava näky

Sitten päästään turistien jättämään taiteeseen. Siihen, jota kutsutaan arkikielessä roskaksi ja siivousvuorossa rikospaikaksi.

Tyhjiä pulloja, karkkipapereita, kertakäyttöastioita, tupakantumppeja, märkiä sukkia, pizzalaatikoita, rikkinäisiä pakkauksia, puoliksi syötyjä eväitä ja välillä esineitä, joiden tarkoitusta ei enää uskalla edes arvailla. Kaikki jätettynä siihen kohtaan, johon ne luonnollisesti kuuluvat: terassille, parkkipaikalle, rappukäytävään, hotellihuoneeseen tai lumihankeen.

Ilmeisesti osa ihmisistä kuvittelee, että Lapin luonto toimii kuin Roomba. Että yön aikana joku pieni tunturikeiju kerää tyhjät tölkit, pyyhkii tahmat pöydästä, pakkaa pizzalaatikot kainaloon ja kuljettaa ne taianomaisesti kierrätykseen.

Spoiler: ei kuljeta.

Sen tekee siivooja. Ihminen. Työntekijä, joka aloittaa työpäivänsä katsomalla, kuinka aikuiset ihmiset ovat onnistuneet muuttamaan hotellihuoneen ja sen ympäristön pienimuotoiseksi jäteasemaksi.

Matkailun sanotaan tuovan alueelle rahaa. Se voi tuoda. Mutta välillä tekisi mieli laskea, paljonko yksittäisen sankariseurueen jälkien siivous, roskien käsittely, rikkoutuneiden tavaroiden korjaus ja ylimääräinen työ maksaa. Saattaa nimittäin olla, että turistin käyttämä rahasumma häviää nopeammin kuin hänen jättämänsä kebabkastike hotellihuoneen verhoilusta.

Ryhmänohjaaja, huoneavain ja turvallisuusriski

Asiakkaat itse ovat usein ihan mahtavia. He haluavat nukkua, nähdä revontulia, kysyä mistä saa kahvia ja tietää, monelta aamupala alkaa. Täysin ymmärrettävää ja suorastaan toivottavaa.

Ryhmänohjaajat taas voivat välillä olla oma luonnonilmiönsä.

Otetaan esimerkiksi huoneiden omatoiminen vaihtelu. Joku päättää, että tämä huone on kivempi. Toinen haluaa lähemmäs hissiä. Kolmas haluaa samaan kerrokseen kaverinsa kanssa. Neljäs “sopi bussissa” vaihtavansa avaimia jonkun kanssa. Ja siitä vaan: ovet auki, laukut liikenteeseen ja vastaanotto ei tiedä yhtään mitään.Koska miksipä hotellin vastaanoton pitäisi tietää, kuka majoittuu missäkin. Sehän on vain rakennus, jossa voi olla satoja ihmisiä, jossa on pelastussuunnitelma ja jossa voi joskus sattua vaikkapa tulipalo. Pikkujuttu.

Mutta jos hotellissa tulee evakuointi, vastaanoton pitää pystyä antamaan viranomaisille tieto siitä, ketä hotellissa majoittuu ja missä huoneissa. Jos järjestelmässä lukee, että huoneessa 214 asuu Matti, mutta siellä onkin Maria, kaksi brittiä, yksi saksalainen ja joku, joka vaihtoi huonetta, koska näkymä parkkipaikalle oli “liian traumaattinen”, tilanne muuttuu nopeasti vähemmän hauskaksi.

 Toisinaan tämä alkaa muistuttaa jo parinvaihtobileitä, jotka ovat ok, kunhan vastaanotto tietää kuka on oikeasti missäkin huoneessa. Huonevaihdosta ilmoittaminen ei ole vastaanoton kontrollifantasiaa. Se on turvallisuutta. Se on sitä, että jos jotain tapahtuu, ketään ei etsitä väärästä huoneesta samalla kun toisessa huoneessa joku odottaa apua.

Yöelämän löytö haamuasiakkaana

Ja tämä koskee myös yksin matkustavaa. Se, että sinulla on kahden hengen huone, ei tarkoita, että voit raahata yöelämästä löytämäsi uuden tuttavuuden hotellille ilmoittamatta asiasta vastaanottoon.

Kyllä, aikuiset ihmiset saavat tavata ketä haluavat. Ei tässä olla moraalipoliiseja, eikä ketään kiinnosta, onko hotellivieraan romanttinen elämä vilkkaampaa kuin hotellin hissiliikenne aamiaisajan jälkeen.

Mutta jos hotellissa yöpyy ylimääräinen ihminen, vastaanoton pitää tietää siitä. Ei siksi, että joku haluaa pilata tunnelman kesken “viimeisten drinkkien”, vaan siksi, että hätätilanteessa rakennuksessa olevien ihmisten määrä ja sijainti pitää pystyä selvittämään.

Lisäksi on aika rohkeaa ajatella, että täysin tuntematon ihminen kannattaa tuoda hotellihuoneeseen niin, ettei hotellilla ole hänestä minkäänlaista tietoa. Se on toki yksi tapa lisätä elämään jännitystä. Toinen olisi hypätä avantoon helmikuussa ilman saunaa. Molemmissa on sama perusajatus: ehkä tämä menee hyvin, ehkä ei.

Kuvituskuva Unplashistä.

Lomallakin käytöstavat ovat kultaa

Turisti saa olla lomalla. Saa olla väsynyt, innoissaan, eksyksissä, kylmissään ja vähän pihalla. Loma saa olla rentoa.

Mutta loma ei tarkoita, että käytöstavat voi jättää kotiin. On täysin luonnollista, että turisti ei tiedä kaikkia paikallisia tapoja ja vahingossa vähän mokailee. Niin on allekirjoittanutkin mokaillut reissuillaan, mutta myös pyytänyt anteeksi mokiaan. Sen sijaan peruskäytöstavat ovat suurinpiirtein samat. En usko hetkeäkään, että missään on ok lomailla kuin sika tunkiolla.

Ravintola ei ole oma eväsvarasto. Ravintolavaunu ei ole liikkuva termospullokokoontuminen. Laiva ei ole kelluva K-Marketin parkkipaikka. Roskakori ei ole maisemakoriste. Hotellihuoneiden vaihtaminen ei ole ryhmämatkan oma lautapeli, jolla viihdyttää asiakkaitaan. Ja hotellin turvallisuus ei ole ärsyttävä pikku sääntö, joka on keksitty vain siksi, että joku ei saisi pitää hauskaa.

Pieni määrä maalaisjärkeä säästäisi ravintoloilta kieltokylttejä, siivoojilta hermoja, vastaanotolta selvitystyötä ja pelastusviranomaisilta aikaa silloin, kun kyse ei enää ole turistin eväsrasiasta vaan oikeasta hätätilanteesta.

Ja se olisi ehkä koko reissun halvin matkamuisto.

Leave a Reply

Räpätäti

Räpätäti on vahvasti keski-ikään ehtinyt, mutta kaukana kukkahattutädistä. Aina säännöllisen epäsäännöllisesti törmää erilaisiin asioihin ja ilmiöihin, joista täti innostuu räpättämään.

Let’s connect