
Suomessa testattiin uutta FI-Alert-vaaratiedotejärjestelmää.
Minulle ei tullut mitään. Lähipiiristäni kukaan ei myöskään saanut mitään. Ainakaan he joilta kysyin, ihan kaikilta en ole asiaa tiedustellut, siinä olisi mennyt koko päivä.
Sisäministeriön pelastusylijohtajan mukaan testi sujui hyvin ja toi esiin kehittämiskohteita. Viesti ei tosin tavoittanut kaikkia, ja osalle se tuli viiveellä. Ja sitten on meitä, jotka eivät vieläkään ole saaneet viestiä.
Tämä on kyllä hieno suomalainen erikoisuus: jos järjestelmä, jonka tehtävä on ilmoittaa ihmisille vaarasta, ei ilmoita ihmisille vaarasta, se voi silti olla onnistunut. Voi olla, että tässä kohtaa Räpätäti repeili niin, että meinasi ihan lirahtaa housuun.
Kyllä. Tiedotejärjestelmä, joka ei tiedota, onnistui. Jotenkin en ollut tästä kuitenkaan yllättynyt. Ehkä viimeaikaiset kaikki muut uutiset on saaneet Räpätätin hieman pessimistiseksi ja menettämään uskonsa tämän maan touhuihin.
Ensimmäinen epäily: käyttäjä, kuinkas muutenkaan
Jo etukäteen selitettiin, että viesti ei välttämättä saavu, jos puhelimen käyttöjärjestelmä on vanha. Oma puhelimeni on ostettu alle vuosi sitten. Päivitykset pidän ajan tasalla jo ihan tietoturvasyistä.
Eli tämä selitys uppoaa Räpätätiin yhtä hyvin kuin pumpulipuikko betoniin.
Seuraavaksi selvisi, että testihälytykset pitää mahdollisesti sallia erikseen asetuksista. Ne ovat osassa puhelimia oletuksena pois päältä. Lisäksi päivityksen jälkeen voidaan tarvita uudelleenkäynnistys. Ziissus! Mitä vielä! Tarvitaanko kenties vielä erilliset perulaisten Jumalien palvontaseremoniat, vai mitä?
Eli vaaratiedotteen vastaanottamiseen valmistautuminen on oma pieni pakohuonepelinsä:
- Etsi piilotettu valikko.
- Avaa oikea alavalikko.
- Käynnistä laite uudelleen.
- Toivo parasta.
En ole puhelimeni kanssa täysin kädetön. En kyllä mikään käyttöjärjestelmäguru, mutta pärjään kyllä ja osaan asetukset hoitaa kuntoon. Silti en löytänyt omastani koko helvetin asetusta pitkänkään etsinnän jälkeen.
Ja kun lopulta luin ohjeita, tuli olo, että olen yrittänyt avata oven avaimella, jota ei ole edes ollut olemassa. Ei ovea eikä sitä avainta. Ei auttanut sanalliset ohjeet, eikä kuvalliset. Tietääkseni osaan kuitenkin vielä lukea ja niitä ohjeita ja valikoita selasin ja tavasin. Ennen kuin lopulta meni hermo ja totesin että olkoot sitten, perkele.

Mitä tässä oikein testattiinkaan?
Ymmärrän kyllä, että testiviestille ja todelliselle vaaratiedotteelle voidaan käyttää eri hälytystasoja. Mutta silloin tämä ero pitää kertoa niin selvästi, ettei kansalainen joudu selvittämään sitä jälkikäteen uutisista.
Ennakkotiedotteessa puhuttiin yhteensopivista ja päivitetyistä puhelimista sekä mahdollisesta uudelleenkäynnistyksen tarpeesta. Testihälytysten erillisen sallimisen merkitys ei siitä samalla tavalla auennut. Testin jälkeen uutisissa puhuttiin puutteellisista ohjeista. Mutta miksi edes pitäisi jotain testiviestejä saada läpi, jos ja kun tätä ei tulla oikeassa tilanteessa käyttämään?
Miksi ensin luodaan odotus, että viesti tulee, ja sitten sen jäätyä tulematta alkaa selittely ja jopa käyttäjän moittiminen, että kaikkea ei ole tehty. Testattiinko tässä, että onko aika lähteä Black Friday ostoksille hankkimaan tuoreempi puhelin?
Ja viikon päästä uusiksi!
Ensi viikon testissä on tarkoitus käyttää todellisen vaaratiedotteen tasoista viestiä, jonka pitäisi tulla läpi testihälytysten asetuksesta riippumatta.
Hyvä.
Mutta mitä tämän ensimmäisen kierroksen perusteella en pidättäisi hengitystäni tämän suhteen. En myöskään innostu ajatuksesta, että koko perkeleen luuri rallaattaa 10 sekuntia, halusin tai en, oli se äänettömällä tai ei. Toki, todellinen vaara pitää saada infottua, mutta eikös meillä sitä varten ole ne hälytyspillit, joita testataan joka kuukausi? Jos se testausten ulkopuolella soi, niin silloinhan on aika avata radio, tai nykyään netti ja kuunnella mistä on kyse ja miten pitää toimia. Toki tekstari tulee nopeammin, mutta jos meillä siina on paska järjestelmä, josta hyötyy vain osa ihmisiä, niin mikä on pointti. Vanha järjestelmä, jonka kuulee kaikki kaupungeissa asuvat ainakin, on ainakin tuttu, eikä vaadi mitään perkeleen kikkailuja puhelimen kanssa.
Entä ne ihmiset, joille asetukset eivät ole harrastus?
Minä pystyn etsimään ohjeita, lukemaan uutisia ja kaivelemaan valikoita. Silti meni hermo.
Entä ikäihminen, joka käyttää puhelinta soittamiseen ja viestien lukemiseen? Entä ihminen, jolle käyttöjärjestelmäpäivitys on jo sanana vieras?
Vaaratiedottamisen pitäisi toimia myös heille. Ei vain ihmisille, jotka osaavat selvittää, mikä päivitys puhelimeen on viimeksi asentunut ja minkä nimisen otsikon alle valmistaja on hätäilmoitukset tällä kertaa piilottanut.
Todellinen vaara ei odota vieressä kohteliaasti, että joku löytää oikean valikon. Eikä turvallisuusjärjestelmän luotettavuutta rakenneta sillä, että epäonnistumisen jälkeen kansalaiselle annetaan lisää kotitehtäviä.

Puolassa olen saanut viestin, ihan vain olemalla paikalla
Oma vertailukohtani on Puola.
Siellä olen saanut varoitusviestejä ilman tätä asetusten kanssa kikkailua kuin nuoralla tanssija. Omissa kokemuksissani puolalaiseen numeroon puolaksi ja ulkomaiseen numeroon englanniksi. Yksinkertaista.
Puolan Alert RCB on tekstiviestipohjainen järjestelmä, jossa vaarasta tiedotetaan alueella oleviin puhelimiin. Sen käyttö ei edellytä erillistä rekisteröitymistä.
Suomen FI-Alert puolestaan perustuu Cell Broadcast -tekniikkaan. Sekään ei ole puhelimeen asennettava sovellus, eikä sen käyttöön tarvita erillistä sovellusta tai rekisteröitymistä. Tekniikka on siis erilainen, mutta ajatus tismalleen sama. Toinen toimii, toinen ei toiminut. En silti väitä, että Puolan järjestelmän voisi vain kopioida muistitikulle ja tuoda tänne, mutta miksi yritetään keksiä pyörä uudestaan?
Maailmassa on jo toimivia esimerkkejä väestön varoittamisesta puhelimitse. Ihan kaikkea ei tarvitse opetella kantapään kautta niin, että koko kansa toimii samalla käyttöliittymätutkijana.
Saamen kieli ei ole ongelma, väärä kieliversio on
Osa testiviestin saaneista sai sen uutisten mukaan vain saameksi. Osa sitten sellaisella kielellä, joka ei muistuta mitään Suomessa tunnettua kieltä, eikä edes saamen kielen erikoismerkkejä.
Ongelma tässä ei ole siinä, että vaaratiedotteita välitetään myös saameksi. Ongelma on siinä, jos vastaanottaja saa vain viestin, jonka kieltä hän ei ymmärrä. Vaaratiedotteen tarkoitus ei ole tarjota äkillistä kielikylpyä. Puolassa puhelimessani oli sekä puolalainen kortti, että suomalainen kortti, joten tämä oli hyvää kieliharjoitusta minulle silloin.
Mutta jos viesti pitää ensin syöttää käännöskoneeseen ja sitten miettiä, mitä koneen tuottama merkillinen lause mahtaa tarkoittaa, tiedottamisen perusidea on jo matkalla hävinnyt tuhkana tuuleen.
Tositilanteessa ihmisen pitäisi saada nopeasti selville, mitä tapahtuu ja mitä hänen pitää tehdä.

Ja sitten vielä mykistyivät Dorot
Luulitteko, että tämä jäi puuttuviin viesteihin ja kieliversioihin?
Eipä tietenkään.
Illan mittaan uutisia tuli lisää: osa Doro-puhelimista oli testiviestin vastaanottamisen jälkeen menettänyt mobiiliverkkoyhteyden. Joissakin tapauksissa puhelin ei pystynyt soittamaan eikä vastaanottamaan puheluita. Osalla uudelleenkäynnistys auttoi. Kaikilla ongelma ei ratkennut yhtä helposti. Oi kun mahtavaa!
Yksi perkeleen testiviesti, ja yhteydenpito lakkaa toimimasta.
Yhteyden menettäminen on jo itsessään vakava ongelma, vaikka laite myöhemmin saataisiin takaisin verkkoon. Varsinkin silloin, kun puhelin on monen ikäihmisen tärkeä yhteys läheisiin. Ja hekin todennäköisesti saavat puhelinta nopeammin vaaratiedon radiosta tai televisiosta.
Vaarasta varoittamiseen tarkoitetun järjestelmän testaus ei saisi jättää ihmistä tilanteeseen, jossa häntä ei tavoita. Tässä on turvallisuuspalvelun asiakaslupaus aika reippaasti vituillaan.
Kuka selvittää, kuka auttaa ja kuka maksaa?
Jos viestin jälkeen laite jää toimimattomaksi, kuka auttaa sen kuntoon? Kuka selvittää vastuun? Ja jos syntyy korvattavaa vahinkoa, kuka maksaa?
En väitä tietäväni vastauksia. Juuri siksi odotan, että ne selvitetään ja kerrotaan ihmisille. Ei vain niille, jotka osaavat vaatia asiaa oikealla lomakkeella oikeasta paikasta.
Samalla haluan tietää, millaista testausta ennen tätä valtakunnallista kierrosta on tehty. Millä puhelimilla? Millaisilla ohjelmistoversioilla? Oliko mukana ikäihmisten suosimia peruspuhelimia? Entä käyttäjiä, jotka eivät vietä iltojaan asetuksia tutkimalla?
En tiedä, olisivatko kaikki nyt ilmenneet ongelmat löytyneet pienemmällä testiryhmällä. Kaikkea ei välttämättä löydetä. Mutta on täysin perusteltua kysyä, mitä olisi voitu löytää ennen kuin testiviesti lähetetään koko maahan, kaikille.
Koko väestö ei saa olla se ensimmäinen paikka, jossa testauksessa huomataan, että joidenkin puhelimista katoavat puhelut.

Testata pitää, selitellä ei tarvitse
Totta kai järjestelmiä pitää testata. Ja kyllä: on parempi löytää ongelmat harjoituksessa kuin todellisessa vaaratilanteessa.
Mutta nämä itsestäänselvyydet eivät vapauta ketään vastuusta suunnitella testiä, ohjeistaa ihmisiä ja kertoa tuloksista rehellisesti.
Jos osa ei saa mitään, osa saa väärän kieliversion ja osalta katoaa puhelimen verkkoyhteys, tavalliselle käyttäjälle kokonaisuus näyttää siltä, että vituiksi meni.
Siihen ei auta ensimmäisenä vakuutus siitä, että järjestelmä kyllä toimii.
Auttaisi esimerkiksi tämä:
Kaikki ei mennyt niin kuin piti. Nämä ongelmat havaittiin. Näin ne korjataan. Näin autamme niitä, joiden puhelimeen tuli häiriö.
Siinä olisi jo ihan eri lähtökohta luottamukselle. Sen sijaan on jatkuettu samaa eksoottista tulkintalinjaa, jota hallitus on pitänyt muun muassa työttömyysluvuista puhuessaan.
Minun ei tarvitse tuntea järjestelmän teknisiä yksityiskohtia voidakseni odottaa, että vaaratiedote tulee perille, on ymmärrettävä eikä sotke puhelimen muuta toimintaa. En tarvitse onnistunutta tiedotustilaisuutta, joskin se voisi auttaa edes pienen hitusen palauttamaan jotain luottamusta.
Toimiva vaaratiedottejärjestelmä voisi olla kiva. Mieluiten ennen kuin jokin iso vaara on suoraan nenäni edessä. Ja mielellään niin, että puhelimella voi sen jälkeen vielä soittaakin. Tulkoot vaikka savumerkkeinä, jos muuta ei osata tehdä.






Leave a Reply